Ravintolat

Uudistunut ravintola Sfäär avasi ovensa Tallinnassa

Tallinnassa, Mere Puiesteella sijaitseva vaatekaupan ja ravintolan mielenkiintoisena yhdistelmänä tunnettu ravintola Sfäär on uudistunut.

Thea Ekholm

Ravintola avasi ovensa remontin jälkeen maaliskuun alussa. Uudessa konseptissa ei ole enää mukana vaatekauppaa, vaan koko tila on nyt ravintolan käytössä. Keittiötä johtaa edelleen keittiömestari Toomas Lääts, joka on puhtaiden makujen puolestapuhuja.

Tallinna24:n toimitus pääsi testaamaan vasta avautuneen ravintolan lounaskattauksen lehdistömatkalla viime viikolla.

Uusi ravintolasali on kahdessa kerroksessa ja sen tyyli on edelleen eleetön ja yksinkertainen. Valo pääsee nyt kulkemaan ihanasti läpi koko salin. Ravintolan sisustus on Ott Kangurin käsialaa.

Pienessä takahuoneessa, jossa aikaisemmin oli kenkiä ja muita asusteita myynnissä, sijaitsee nyt valtava kahvinpaahdin, joka on Kokomo kahvipaahtimon käytössä. Ravintolasta saa siis jatkossa myös laadukasta kahvia.

Nautimme herkullisen kolmen ruokalajin lounaan, jossa alkuruokana oli vuohenjuustokreemiä, tomaattia ja inkiväärihilloa. Pääruokana oli maukas kanakebab grillatun romane-salaatin kanssa ja jälkiruokana oli herkullinen kookosjäätelö ja tuoretta mangoa.

Tutustu ravintolan menuun tarkemmin täällä.

Suosittuun ravintolaan kannattaa ehdottomasti tehdä pöytävaraus!
Ravintola on avoinna lounasaikaa klo 11.30-16.00 ja avautuu illalliselle uudestaan klo 17.30.

Sfäär, Mere puiestee 6E, Tallinna


 

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Aiheesta muualla

Tässä tuore listaus Tallinna parhaista ravintoloista!

Etusivulla nyt

Uusimmat: Ravintolat

Luetuimmat

Uusimmat