Ostokset

Näin paljon on lonkerolaatikolla hintaeroa Virossa ja Suomessa!

Alko julkaisi tänään tuoreet myyntitilastonsa tammikuun osalta. Eikä varmasti ollut kenellekään yllätys, että lonkeron myynti laski Alkon myymälöissä lähes 40 prosenttia tammikuuhun 2017 verrattuna.

Kuvituskuva.

Sirpa Repo

Alkon myyntiin vaikutti tietenkin tammikuun alussa Suomessa voimaan tullut alkoholilain muutos, joka mahdollistaa enimmillään 5,5 % alkoholijuomien, kuten lonkeron, myynnin muuallakin kuin Alkossa. Myös alkoholijuomaveron korotus, joka nosti hintoja heti vuoden alusta lähtien viidellä prosentilla, näkyi Alkon myynnissä.

Myös Virossa korotettiin mietojen alkoholijuomien veroa helmikuun alussa. Kuluttajahintoja veronkorotus nosti tällä kertaa noin kolmella prosentilla. Verenkorotus oli kuitenkin puolet pienempi kuin alun perin suunniteltiin. Tämä johtuu siitä, että viinaralli Virosta Latviaan syö jo nyt suunniteltua suuremman siivun Viron verotuloista.

Vaikka Virokin nostaa mietojen alkoholijuomien verotusta, on veron määrä silti huomattavasti pienempi kuin Suomessa. Ja sen takia lonkero-ostoksille kannattaa edelleen tulla Tallinnaan.

T24:n toimitus selvitti, mistä löytyy tällä hetkellä Tallinnan halvin lokero-salkku ja mikä on todellinen hintaero Viron ja Suomen välillä verokorotusten ja alkoholilain muutoksen jälkeen.

Hintavertailun kohteeksi otettiin Hartwallin 5,5 % vahvuinen Original Long Drink, koska tuote on myynnissä sekä Suomessa että Virossa.

Vertailimme 24 tölkin salkun hintoja Suomessa, Virossa ja Latviassa.

Virossa lonkerosalkun hintaan pitää kaupoissa muistaa laskea 2,40 euron pantti, joka ilmoitetaan yleensä pienellä präntillä tarjouskyltin alareunassa. Tallinnan sataman alkoholipuodeista halvimmalla lonkeroa helmikuussa myivät Calle ja Sadama Market, joissa molemmissa hinta pantteineen oli 25,89 euroa.
Tallinnan kallein lonkerosalkku oli Prisman valikoimissa, jossa 24 tölkille tuli pantteineen hintaa 34,39 euroa.

Laivoilla ei tölkeistä tarvitse maksaa panttia, joten säästöä syntyy heti useampikin euro per salkku. Tällä kertaa halvin lonkerosalkku löytyi Viking XPRS -alukselta, jossa hinta oli 22,90 euroa.

Jos haluaa tehdä todella edullisia lonkero-ostoksia, kannattaa ajaa Latvian puolelle, jossa tölkeistä ei myöskään tarvitse maksaa panttia. SuperAlkon Latvian myymälässä lonkerosalkulla on hintaa 19,99 euroa.

Vaikka alkoholilain muutos toi Suomessa vahvan lonkeron ruokakauppojen hyllyyn, ei tuotteen hinta ainakaan vielä ole laskenut hintakilpailun tai minkään muunkaan seurauksena. Alkossa Hartwallin lonkerosalkulla on panttien kanssa hintaa 60,72 euroa ja Prisman verkkokaupasta salkun saa pikkuisen edullisemmin eli 58,80 eurolla.

Näin ollen lonkeron hintaero Viron eduksi on edelleen yli puolet, jos vertaa Tallinnan halvinta lonkerosalkkua Suomen kalleimpaan. Latvian hyväksi hintaero on vielä suurempi.
 

*Hinnat on kerätty yritysten verkkosivuilta. Alkon ja Suomen Prisman tapauksessa salkun hinta on laskettu kahdesta 12 kpl:n lonkerosalkusta.

 

Hartwall Original Long Drink 5,5 %, 24 kpl

Yritys Hinta Pantti Yhteensä
Superalko Latvia 19,99 e - 19.99 e
Viking Line XPRS 22,90 e - 22,90 e
Tallink 23,90 e - 23,90 e
Calle 23,49 e 2,40 e 25,89 e
Sadama Market 23,49 e 2,40 e 25,89 e
Eckerö Line 25,90 e - 25,90 e
SuperAlko 23,99 e 2,40 e 26,39 e
Alkostock 26,99 e 2,40 e 26,39 e
Prisma Viro 31,99 e 2,40 e 34,39 e
Prisma Suomi 57,00 3,60 e 60,60 e
Alko 58,92 e 3,60 e 62,52 e
       

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Ostokset

Luetuimmat

Uusimmat