Ilmiö

Votkaturismin vahinko Viron verotuloille oli odotettua suurempi – Alkoholiveroa kertyi viime vuonna odotettua vähemmän

Postimees-lehden uutisen mukaan Viron vero- ja tullihallitus on todennut Latvian rajalla tapahtuvan alkoholikaupan vähentäneen Viron alkoholiverotuloja viime vuonna 30 miljoonalla eurolla. Se on enemmän kuin valtiovarainministeriö ennusti.

Toni Tervo

Viron vero- ja tullihallituksen tiedot perustuvat siihen, että alkoholin valmisteveron määrä oli viime vuonna 227 miljoonaa euroa, mikä on 33 miljoonaa euroa arvioitua vähemmän. Tämä merkitsee sitä, että vilkas rajan ylittävä alkoholikauppa Latviaan maksoi Virolle viime vuonna noin 30 miljoonaa euroa.

Valtiovarainministeriö arvioi viime kesänä rajakaupan aiheuttavan vain noin 20 miljoonan euron vajauksen valtion budjettiin.

Alkoholiveron lisäksi Viro menettää rajakaupassa nykyään myös polttoaineen valmisteveroja, sillä monet ihmiset, erityisesti rekkakuskit, myös tankkaavat autonsa Latvian puolella. Viron vero- ja tullihallituksen mukaan Viron ulkopuolella tankkaaminen kasvoi viime vuonna 40 miljoonalla litralla. Tämä merkitsee noin 20 miljoonan euron alijäämää polttoaineen valmisteveroissa.

Näin ollen Viron valtio menetti viime vuonna rajakaupan takia kaiken kaikkiaan noin 50 miljoonaa euroa valmisteveroja.

Vironvero- ja tullihallituksen arviot eivät ole vielä lopullisia, sillä valtiovarainministeriö kertoo vasta helmikuun aikana lopulliset luvut Viron viime vuoden valmisteverojen vaikutuksesta Latvian budjettiin.  

 

Etusivulla nyt

Uusimmat: Ilmiö

Luetuimmat

Uusimmat