Ilmiö

Lauantaina Otepäällä järjestetään vuotuinen Euroopan saunamaraton – Mukana on myös suomalaisjoukkueita

Viron talvipääkaupungissa Otepäällä järjestetään lauantaina 3. helmikuuta jo 9. kertaa Euroopan saunamaraton. Mukana on totuttuun tapaan myös suomalaisjoukkueita.

Euroopa saunamaraton Otepääl

Tämä ikivanhasta virolaisesta saunakulttuurista ammentava hauska tapahtuma kerää Otepäähän innokkaita saunojia. Tänä vuonna mukana on 180 joukkuetta, eikä paikkakunnan saunoihin sen enempää ihmisiä mahtuisikaan.

Saunamaratonille osallistuville joukkueille jaetaan kartta, johon on merkitty kaikki Otepään alueen yli 20 saunaa. Nämä saunat ovat kaikki kuumina lauantaina 3. helmikuuta ja joukkueiden tehtävänä on saunoa niistä jokaisessa kuuden tunnin aikana.

Hyväksytyksi suoritukseksi lasketaan vähintään kolme minuuttia kestävä lauteilla istuminen. Lisäpisteitä joukkueet voivat kerätä löylyjen välillä esimerkiksi pulahtamalla avantoon, paljuttelemalla tai tekemällä klapeja. Myös parhaasta saunomiskostyymista saa pisteitä ja saunamaratonilla asu on vapaa, mutta ei suinkaan pakollinen.
Nopeus on tässäkin kisassa valttia ja voittajaksi kruunataan eniten yhteispisteitä kerännyt joukkue.

Euroopan saunamaraton starttaa klo 12.00 Käärikun urheilukeskuksesta Otepäällä ja siellä on myös palkintojen jako samana iltana.
Katso tästä video viime vuoden saunamaratonilta!

Käärikun urheilukeskus, Valgamaa

 

Etusivulla nyt

Uusimmat: Ilmiö

Luetuimmat

Uusimmat