Paikalliset

Viru45: Kaikki halusivat ostaa

Heti kun Viru-hotelli oli avautunut vuonna 1972, länsimaisten tuotteiden saatavuus Virossa parantui kertaheitolla.

Tiina Vahtera

Suomalaiset turistit paikkasivat suunnitelmatalouden aukkoja, minkä ehtivät. Hotellin kerroshoitajat olivat turistien tultua ensimmäisenä jaolla. Sukkahousut, nailonpaidat ja kahvi menivät kuin kuumille kiville. Vieraisen vaatekaappeja käytiin penkomassa heti saapumisen jälkeen. Mitään ei viety, mutta ostotarjoukset valmisteltiin hyvin.

Kerroshoitajat hankkivat tavaraa etupäässä sukulaisilleen ja ystävilleen. Rahaa he eivät uskaltaneet vaihtaa. Joskus pienimuotoista kauppaa tekeviä jobbareitakin hiippaili kerroksissa, mutta rahanvaihtoa ja varsinaisia bisneksiä piti lähteä tekemään ulos. Heti oven ulkopuolella odotti joukko tarjouksineen. Maailmanmatkaajalle tilanne oli tuttu itämaisesta basaarista – joskin asetelma nurinkurinen.

Jos ei uskaltanut tehdä kauppoja avoimella paikalla, oli pujahdettava rappuun tai porttikäytävään. Turvallinen paikka oli esimerkiksi Neuvostoliiton Itämeren laivaston upseerikerhon aula. Estonia-teatterin puoleisessa Tammsaaren puistossa tavoitti aina rahanvaihtajia.

Jouten seisovaa turistia tultiin takuuvarmasti puhuttamaan raha-asioissa.

Yrittäjien joukossa oli onnettomia ja epävarmoja aloittelijoita, mutta myös pikkuvilpin tekijöitä. Todellisista tekijämiehistä juurtui viron kieleen sana Viru ärikas, Virun liikemies. Tällä nimellä kutsuttiin hotellin asiakkaiden parissa häärineitä jobbareita, joista tunnetuimmat olivat Mait Metsamaa, Abram Ser ja Indrek Stahl. He pääsivät otsikoihin myöhemmässä elämässään.

Kaikki suomalaiset eivät halunneet tienata, vaan he jättivät hotelliin hyvää hyvyyttään pikkumuistamisia. Jälkeen jääneiden tavaroiden joukossa oli uskonnollista ja poliittista kirjallisuutta ja arveluttavia lehtiä, kuten Uutta Suomea. Viimeiset niistä löytyivät kätkettynä huoneista 2000-luvun alun remonteissa.

Pimeissä bisneksissä tienatut rahansa suomalaiset sijoittivat yleensä viinaan ja naisiin, kun mitään mielekästä ostettavaa ei löytynyt. Osa suomalaisista keksi ostaa kummallista neuvostotavaraa tai DDR:ssä painettuja kirjoja.


Tallinna24 julkaisee otteita Sakari Nupposen kirjoittamasta Aikamatka hotelli Viruun -kirjasta (Ajatus Kirjat 2007) Viru-hotellin 45-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Otteet julkaistaan kirjailijan luvalla.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat