Liikenne

Tallinnan lentokentän matkustajaterminaalin laajennus on vihdoin valmis - Remontti valmistui reilusti etuajassa

Tallinnan lentokentän matkustajaterminaalin laajennus valmistui vihdoin kesäkuun viimeisellä viikolla.

Visit Tallinn

Matkustajille suurin ja näkyvin muutos laajennuksessa on entistä suurempi turvatarkastusalue, joka on nyt kaksi kertaa suurempi kuin aikaisemmin. Noin 5,2 miljoonaa euroa maksaneen laajennuksen myötä matkustajaterminaali sai 4 000 neliömetriä lisää tilaa.

Laajennuksen valmistuttua Tallinnan lentokenttä on nyt vihdoin valmis Viron EU-puheenjohtajuuskauteen, vaikka joitain pieniä remonttitöitä jatketaankin matkustajilta näkymättömissä. Lentokentän laajennustyöt valmistuivat reilusti etuajassa, sillä alkuperäisen aikataulun mukaan, valmista olisi ollut vasta marraskuussa.

Jatkossa lähtevien matkustajien turvatarkastus tehdään uusissa tiloissa terminaalin eteläpäässä. Aikaisempaan verrattuna uuden turvatarkastusalueen koko on lähes kaksinkertaistunut ja uusia matkatavaroiden kuljetinhihnoja on otettu käyttöön. Uusien kuljettimien pituus on 17-20 metriä verrattuna aikaisempaan 11 metriin. Pidemmät kuljettimet antavat matkustajille enemmän aikaa valmistautua turvatarkastukseen ja järjestellä tavaroitaan turvatarkastuksen jälkeen. Laajennuksen jälkeen lentokentällä on käytössä viisi matkatavaroiden kuljetinhihnaa.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Liikenne

Luetuimmat

Uusimmat