Liikenne

Kuka käy Tallinnassa?

Tallinnan kaupungin matkailu- ja kongressitoimisto selvitti, keitä olivat Tallinnassa vuonna 2016 vierailleet turistit.

Visit Tallinn

Viime vuonna Virossa yöpyi yhteensä 3,3 miljoonaa turistia, joista hieman yli puolet eli 1,7 miljoonaa viivähti matkallaan Tallinnassa. Tallinnan ja sitä ympäröivän Harjun maakunnan lisäksi suosittuja matkailukohteita olivat Pärnun ja Tarton seudut, Saarenmaa sekä Itä- ja Länsi-Virumaa.

Yhteensä ulkomaalaiset vierailivat Virossa viime vuonna 6 miljoonaa kertaa. Tallinnaan suuntautui näistä 4,4 miljoonaa vierailua, joista hieman yli puolet eli 2,7 miljoonaa oli kestoltaan yhden päivän mittaisia.  

Keskimittainen Tallinnan-matka oli viime vuonna pituudeltaan 1,8 päivää. Tallinnassa yöpyjistä 85 prosenttia yöpyi hotelleissa tai muissa virallisissa majoitusliikkeissä.
Tallinnassa yöpyjistä lähes puolet, noin 700 000 henkeä, olivat suomalaisia. Kasvua toissa vuoteen oli 5 prosenttia. Seuraavaksi suurimmat yksittäiset ryhmät olivat venäläiset (8 prosenttia yöpyjistä) ja saksalaiset (6 prosenttia yöpyjistä).
Aasialaisturistien määrä oli kasvussa myös Tallinnassa: viime vuonna 5 prosenttia kaikista Tallinnassa yöpyneistä ulkomaalaisista tuli Aasian maista, mikä tarkoitti 14 prosentin kasvua toissa vuoteen verrattuna.

Tallinnassa majoituttiin viime vuonna 72-prosenttisesti lomailun merkeissä. Liike-, kokous- tai koulutusmatkalla ilmoitti olevansa yhteensä 26 prosenttia matkustajista.

Lomapiikki asettui luonnollisesti heinäkuuhun, liikematkoja tehtiin sen sijaan tasaisesti ympäri vuoden. Kokous- ja koulutusmatkat sukelsivat kesällä ja kävivät huippulukemissaan syyskuussa. Myös toukokuu oli suosittua kokous- ja koulutusmatka-aikaa.

Tallinnan-matkailu kukoisti kesäkuukausina, jolloin liikkeellä oli myös kaikkein eniten suomalaismatkailijoita.
Toinen, matalampi piikki ajoittui joulun tienoille. Joulu-tammikuu olikin suosituin matkustusajankohta nimenomaan venäläisturisteille, jotka ovat pienen matalapaineen jälkeen löytämässä tiensä uudelleen Tallinnaan.

 

Poikkea Tallinnan turisti-infossa!

  • Tallinnan matkailuneuvontapisteessä käy vuosittain yli 300 000 asiakasta.
  • Suomalaiset ovat matkustusintoonsa nähden maltillisia neuvontapalvelujen käyttäjiä – heitä oli viime vuonna 11 prosenttia kaikista turisti-infon vierailijoista. Kolme kärjen muodostivat venäläiset, saksalaiset ja britit.
  • Matkailuneuvontapiste sijaitsee Raatihuoneentorin kupeessa osoitteessa Niguliste 2. Sieltä saa ilmaisia esitteitä ja karttoja, siellä voi ilmoittautua retkille ja varata oppaan sekä ostaa ilmaisiin museokäynteihin, maksuttomaan joukkoliikenteeseen ja moniin muihin etuihin oikeuttavan Tallinn Cardin.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Liikenne

Luetuimmat

Uusimmat