Yhteiskunta

Viro on isättömien lasten maa: yhdeksän isää kymmenestä hylkää lapsensa avioeron jälkeen

Virolaisen avioerolapsen elämään ei juuri paista valoa - etenkään isän suunnalta.

Tallinna24

40 prosenttia Viron yksinhuoltajista ja heidän lapsistaan elää köyhyysrajan alapuolella. Virossa köyhyysrajaksi on määritelty noin 400 euroa henkeä kohti kuukaudessa.

Yksinhuoltajan perheessä eläviä avioerolapsia on Virossa noin 55 000. Kaikista Viron lapsista elää köyhyydessä ”vain” joka viides.

Nuo ovat karmeita faktoja.

Tarton yliopiston Baltian tutkimusten keskuksessa pari viikkoa sitten valmistuneen tutkimuksen mukaan Viron yksinhuoltajien lapset eivät myöskään voi toivoa mitään tukea toiselta vanhemmaltaan, eli yleensä isältä.

Niin oudolta kuin se voi suomalaisesta tuntuakin, vain yhdellä kymmenestä virolaisen yksinhuoltajan lapsesta on aktiivinen, säännöllinen suhde isäänsä.

Täsmällinen prosenttiluku on 12.

Vain 12 prosentilla Viron avioerolapsista on aktiivinen suhde perheestä pois lähteneeseen vanhempaan.

Yli puolet Viron avioerolapsista tapaa isäänsä korkeintaan kerran vuodessa. Kahdeksan kymmenestä avioeroisästä ei osallistu lapsensa kasvatukseen käytännössä mitenkään.

Vain 31 prosenttia maksaa elatusrahat sovitusti.

Sama pätee lasten elättämiseen.

- Lastensa luota muuttaneista virolaisista avioerovanhemmista vain kolmasosa maksaa lapsilleen elatusrahaa säännöllisesti ja sovitussa summassa, kertoo kyseistä haastattelututkimusta tekemässä ollut Maarja Vollmer Baltian tutkimusten instituutista T24:lle.

Tarkka prosenttiluku on 31.

Vain 31 prosenttia Viron avioerolapsista saa perheestä pois lähteneeltä vanhemmaltaan elatustukea sovitussa summassa ja säännöllisesti.  

Virossa elatusvelvollisista suuri osa yrittää piilotella tulojaan, osalla ei ole rahaa, ja loput yksinkertaisesti vain kieltäytyvät maksamasta – vaikka elatusraha olisi vahvistettu oikeudessa.

Baltian tutkimusten keskuksessa valmistuneesta tutkimuksesta ilmenee sekin, etteivät virolaiset pidä sitä erityisen pahana, etteivät avioeroisät tapaa tai tue lapsiaan vaan hylkäävät heidät.

Virolaisista tuntuu olevan okei, että eronnut isä ajattelee itsekkäästi itseään, eikä lapsiaan. Se on okei, että oma auto on hänelle tärkeämpi kuin oma lapsi.

Sekin on okei, että hän perustaa uuden perheen ikään kuin puhtaalta pöydältä ja unohtaa aiemmat lapsensa.

Mitään erityisiä, puhumattakaan isällisiä, tunteita ei Viron avioeroisillä tunnu olevan omia biologisia lapsiaan kohtaan.

Tutkimus Viron yksinhuoltajista tehtiin Tarton yliopistossa norjalaisella rahoituksella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Tätäkö Suomi haluaa? Virossa pari sataa euroa kuussa tienaavat ostavat 50 000 euron ökyautoja4.4.2016 17.16
Miksi Helsinkiin ja pk-seudulle muuttaa eniten virolaisia lapsiperheitä juuri Pärnusta? Onko Pärnussa jotain vikaa?16.3.2016 08.48
Katso vertailu: näin paljon maksavat lapsilisiä Viro ja Suomi - ero on 10-kertainen!22.2.2016 17.44
Lehtitieto: Tallinnan pakolaiskeskuksessa vangittuna vastasyntynyt lapsi16.11.2015 17.20
Virolaislehti: Virolaiset ovat Euroopan köyhin kansa29.3.2016 08.44

Etusivulla nyt

Uusimmat: Yhteiskunta

Luetuimmat

Uusimmat