Yhteiskunta

Tuore lista julki tänään: Viron superrikkaat suomalaiset ovat tässä!

Talouslehti Äripäev listaa Viron rikkaimmat joka syksy, tällä kertaa paalupaikka irtosi Kristo Käärmannille 234 miljoonan euron omaisuudella. Summa perustuu arvioon TransferWise-nimisen IT-firman markkina-arvosta.

Tallinna24

Viron talouslehti, ”Viron Kauppalehti” Äripäev listaa tuoreessa, tänään ilmestyneessä erikoisnumerossaan Viron 500 rikkainta ihmistä. Lista on mielenkiintoista katseltavaa suomalaisittainkin, sillä mukana on kymmenkunta suomalaista.

Suomalaisista listalla korkeimmalle sijalle ponnistaneen omaisuus arvioidaan Aripäevissa yli 20 miljoonan euron arvoiseksi.

Kannattaa ehkä ottaa huomioon, että listalle mukaan päässeiden omaisuus koostuu suurelta osin osakkeista – joiden arvo saattaa vaihdella päivittäin.

No niin, se Viron rikkain suomalainen on ainakin tämän listan mukaan Keijo Mehtonen. Mehtosen, 66, omaisuus arvioidaan 20,3 miljoonan euron arvoiseksi.

Mehtonen on tehnyt omaisuutensa Tallinkilla, sillä hän oli firmassa mukana alusta saakka eli 90-luvulta, kun Tallink yksityistettiin Viron valtiolta värikkäiden vaiheiden päätteeksi virkamies Enn Pantille ja kumppaneille. Mehtonen myös oli ainut suomalainen, joka sai jäädä Tallinkin toimivaan johtoon loppuun eli eläkepäiviinsä saakka.

Jari Heikkinen on suuri tuntematon - mutta rikas.

Mehtosen omaisuus koostuu ilmeisesti lähes yksinomaan Tallinkin osakkeista. Tallink listattiin Tallinnan pörssiin vuonna 2005.

Listan toiseksi paras suomalainen on Jari Heikkinen, sijalla 186, josta ei ole edes Tallinnassa kuultu käytännöllisesti katsoen yhtään mitään. Hän on suuri tuntematon, mutta on kuitenkin kirnunnut kasaan 13,9 miljoonan euron omaisuuden.

Heikkinen, 49, omistaa neljässä eri maassa ja myös Virossa toimivan IT-firma Modirumin, jonka päätoimiala on nettimaksuohjelmien kehittäminen.

Listan sijalla 230 paistattelee Viron tunnetuin suomalaisliikemies Joakim Helenius, 57, jonka bisnekset eivät ole viime aikoina kuitenkaan luistaneet aivan entiseen malliin.

Helenius häärää mukana kaikkialla missä tuoksuu raha eli muun muassa osakekaupassa, kiinteistökehittämisessä, maataloudessa. Hänen omaisuutensa arvo on Äripäevin mukaan 11,5 miljoonaa euroa.

Sijalla 234 on Tallinnan kupeessa sohvia rakentava Jori Ala-Jyrä ja sijoilla 275 ja 279 ovat veljekset Rolf ja Rikard Relander, jotka niin ikään omistavat sohvatehtaan. Heillä kullakin on omaisuutta noin kymmenen miljoonan euron arvosta.  

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Kuka on Viron rikkain suomalainen? ”Suuri maatila, näköalahuoneisto ja kahdeksan eri firmaa”24.9.2015 15.40

Etusivulla nyt

Uusimmat: Yhteiskunta

Luetuimmat

Uusimmat