T24 testasi rantaravintola Paatin: herkullista ruokaa ja upea merinäköala

Paat

Aurinkoisena päivänä voi istua rantapöydissä.

Paat

Ravintolan naapurissa on Viimsin ulkoilmamuseo.

Thea Ekholm

Alkuruoaksi oli herkullista Burrata-juustoa.

Thea Ekholm

Pääruoaksi oli kahdesta eri kalasta valmistettuja fish cake -kalapihvejä.

Thea Ekholm

Jos Tallinnan ravintolat on jo nähty, kannattaa seuraavaksi lähteä herkuttelemaan naapurikunta Viimsiin. Siellä sijaitsee useitakin käymisen arvoisia paikkoja, kuten Viron parhaaksi ravintolaksi valittu Noa.

Tällä kertaa T24:n toimitus päätyi kuitenkin myöhäiselle lounaalle rantaravintola Paatiin. Tämä ylösalaisin olevasta veneestä muotonsa saanut ravintola sijaitsee alle 15 kilometrin päässä Tallinnan keskustasta.

Pringin rantakylän alueella sijaitsevasta ravintolasta aukeaa upea näköala Tallinnan lahdelle ja itse kaupunkiin. Viereisellä tontilla on Viimsin ulkoilmamuseo, jonka pihamaalla käyskentelee näin kesäaikaan lampaita.

Puitteet ovat siis kaikin puolin kunnossa, mutta entäpä ruoka. Ravintolan menu ei ole kovin pitkä ja se painottuu kalaruokiin. Lisäksi tarjolla on myös muutama liha-annos, pastaa ja salaattia, joten jokaiselle löytyy varmasti syötävää. Lisäksi on grillimenu, jonka annokset valmistetaan ravintolan pihagrillissä.

Valitsemme alkupalaksi Burrata-annoksen, jossa oli mozzarellasta ja kermasta valmistettua Burrata-juustoa, paahdettua chiabataa, rucolaa ja tomaatti. Herkullinen juusto vei kielen mennessään ja lisäsi odotuksia pääruokaa kohtaan. Pääruoaksi söimme kalakakkuja, perunasosetta ja valkoviini-pinaattikastiketta. Maukasta, mutta ei yltänyt ihan alkuruoan tasolle.

Kahden hengen lasku, jossa oli mukana alkupalat, pääruoat, kaksi lasia viiniä, yksi olut ja latte, oli 50 euroa. Ei halvimmasta päästä, mutta ei kalliskaan.

Ravintola on kaksikerroksinen ja molemmissa kerroksissa on ulkoterassit. Lisäksi pihamaalla on iso terassi, jota suojaa puolikaaren muotoinen seinäke. Se on todella tarpeen varsinkin tuulisina päivinä. Muuten ulkona ei tarkenisi syödä. Lisäksi aivan veden rajassa on rentoja pöytiä, joissa voi lämpöisenä päivänä nauttia upeasta merinäköalasta ja aaltojen liplatuksesta.

Ravintolaan pääsee helposti omalla autolla tai taksilla. Tallinnasta sinne kulkevat myös bussit 114 ja 260. Lähin pysäkki on Ranna.

Rantaravintola Paat, Rohuneeme tee 53, Viimsi

 

Written by:

Thea Ekholm

Ota yhteyttä

Helsingin Uutiset - puheenaiheet

Iltamakasiini Twitterissa