Virolaisolut maistuu suomalaisille - A. Le Coq on Suomen kolmanneksi suosituin olut!

A. Le Coq on jo Suomen kolmanneksi suosituin olutmerkki!

A. Le Coq AS

Viron “kansallisjuoma” A. Le Coq -olut kasvattaa suosiotaan myös Suomessa, jossa siitä on tullut markkinoiden kolmanneksi suosituin olutmerkki.

 

Jo vuodesta 2000 lähtien Suomen markkinoilla myyty A. Le Coq -olut on päivittäistavarakaupan tutkimusyhtiö Nielsenin tutkimuksen mukaan Suomen kolmanneksi suosituin olutmerkki. Sen osuus Suomen olutmarkkinoista on jo seitsemän prosenttia.

− Myyntilukumme ovat kasvaneet joka vuosi ja kuluvan vuoden ensimmäisten kahdeksan kuukauden aikana olemme jo myyneet Suomessa 20 miljoonaa litraa A. Le Coq -olutta, A. Le Coq AS:n toimitusjohtaja Tarmo Noop kertoo.

Se on jopa määrällisesti enemmän kuin yritys myy omaa ykkösolutbrändiään A. Le Coq Premiumia Viron markkinoilla tänä vuonna.

− Nämä kasvuluvut todistavat, että suomalaiset kuluttajat ovat ottaneet oluemme todella omakseen, Tarmo Noop lisää.

Suomen olutmarkkinoiden kokonaisvolyymi vuonna 2015 oli 414 miljoonaa litraa, kun se Virossa oli samaan aikaan 90,5 miljoonaa litraa.

Tutkimusyhtiö Nielsenin tuoreet tilastot paljastavat myös sen, että joka viides kotitalous Suomessa on kuluvan vuoden viimeisen kahdeksan kuukauden aikana ostanut A. Le Coq -olutta.

 

Written by:

Thea Ekholm

Ota yhteyttä

Helsingin Uutiset - puheenaiheet

Iltamakasiini Twitterissa