Tallinnan viisi parasta vegaaniystävällistä ravintolaa

Ravintola V

Meri Lindroth

Ravintola Bliss

Meri Lindroth

Ravintola Tokumaru

Meri Lindroth

Kahvila-ravintola NOP

Meri Lindroth

Ravintola Kukeke

Meri Lindroth

Viimeisen parin vuoden aikana vegaanisen ruoan suosio on lähtenyt nopeaan kasvuun myös Tallinnassa. Alle on kerätty viisi laadukasta ravintolaa, jotka tarjoavat täysin kasvispohjaisia annoksia selkeästi merkittyinä vähintään alku- ja pääruoaksi.

Useimmissa on mahdollisuus myös vegaanisen jälkiruoan nauttimiseen ja parissa on tarjolla lisäksi aamupalalista.
Kaikki listan ravintolat ovat tyyliltään rennon konstailemattomia ja sopivat loistavasti muillekin kuin vegaaneille.
Pöytävaraus, erityisesti kiireisimpinä aikoina, kannattaa tehdä kaikkiin ravintoloihin etukäteen.

Ravintola V
Vanhassakaupungissa sijaitsevasta kotoisasta V:stä on tullut parissa vuodessa pienoinen ilmiö, joka houkuttelee paikallisten lisäksi eri puolilta maailmaa tulevia matkailijoita. V on täysin vegaaninen, eli yksikään annoksista ei sisällä lihaa, kananmunaa, maitotuotteita tai hunajaa - mutta sitäkin enemmän makua.

Ravintolan ruokalista uusitaan säännöllisin väliajoin, mutta parhaat palat pysyvät menussa pitkäänkin. Jälkiruokavalikoima sisältää muun muassa vaihtuvia kakkuja ja aina yhtä mehukkaita muffineja. Jos tarjolla on Oreo-juustokakkua, sinua on onnistanut!
V on avoinna lounasajasta myöhäiseen iltaan. Se on usein ääriään myöten täynnä, joten pöytävaraus on erittäin suositeltava.

Ravintola V, Rataskaevu 12
 

Ravintola Bliss
Rennon viihtyisäksi sisustettu Bliss tarjoaa lounaasta illalliseen monipuolisen kasvisnoutopöydän, joka sisältää paljon myös täysin vegaanisia vaihtoehtoja. Valikoimaa on raakavegaanisista herkuista mausteisiin etnisiin annoksiin, mutta myös niin sanottuja varmoja nakkeja, kuten sipulirenkaita ja bataattiranskalaisia, on tarjolla.

Syödä ja santsata voi mielensä mukaan hintaan 15 euroa/kilo ja palan painikkeeksi sopii vaikkapa talon oma tuorepuristettu mehu. Bliss toimii myös kahvilana ja sen yhteydessä on pieni luomu- ja terveysmyymälä.

Bliss sijaitsee keskustan ulkopuolella, mutta käynti tuskin jää kaduttamaan. Paikalle pääsee muun muassa johdinautolla 1 Kaubamajan tavaratalon edestä. Pysäkki perillä on Välja.
Oman auton saa ravintolan edessä olevalle parkkipaikalle, joka on ilmainen asiakkaille.

Ravintola Bliss, Mustamäe tee 17
 

Ravintola Tokumaru
Tokumaru on nopeasti suosituksi noussut viihtyisä japanilaisravintola keskustan Solaris-kauppakeskuksen toisessa kerroksessa. Japanilaisen kokin johtama keittiö loihtii vegaanille herkullista sushia, mutta myös ramen-nuudeleita ja japanilaista pikkupurtavaa. Jälkiruokana mochi-kakkunen ja matcha-tee kruunaavat aterian. Tokumaru on auki lounasajasta eteenpäin.

Ravintola Tokumaru, Solaris-kauppakeskus, 2. kerros, Estonia puiestee 9
 

Kahvila-ravintola NOP
NOP on rennon boheemi kahvila-ravintola kauniissa puutalossa Kadriorgin puiston laidalla. Se sopii myös aikaiselle linnulle, sillä aamiaista tarjoillaan arkisin kello kahdeksasta ja viikonloppuisin yhdeksästä alkaen. Talon omat raikkaat tuorepuristetut mehusekoitukset auttavat käynnistämään päivän oikealla jalalla.

Terveystietoinenkaan ruokailija ei pety NOP:issa. Tällä hetkellä listalla ihastuttavat esimerkiksi lehtikaalisipsit ja kahdeksan eri vihanneksen salaatti, joka on päällystetty grillatulla tofulla ja maapähkinäkastikkeella.

Pienenä miinuksena NOP merkkaa ruokalistalleen vain kasvisruuat, joiden vegaanisuus täytyy tarkistaa erikseen. Tässä tapauksessa se kuitenkin kannattaa. Ravintolan yhteydessä on pieni luomupuoti ja kesäisin käytössä on viihtyisä sisäpiha.

Paikalle pääsee keskustasta kävellen tai raitiovaunulla numero 3 Viru-keskuksen edestä. Perillä pysäkki on Tallinna Ülikool.

Ravintola NOP, Köleri 1
 

Ravintola Kukeke
Nuorekkaan ja koko ajan muuttuvan Telliskiven alueen sykkeessä sijaitseva Kukeke on jo pidemmän linjan tekijä tallinnalaisessa kahvila- ja ravintolamaailmassa. Kyseessä on rennon boheemi bistro, jossa ruokailukokemusta täydentävät perustaja Anni Arron taideteokset.

Kahdessa kerroksessa sijaitsevalla Kukekella on erikseen vegaaninen lista, jolta on mahdollisuus syödä kolme ruokalajia lounaasta illalliseen. Tarjolla on myös myöhäinen aamupala, joka sisältää muun muassa vegaanisia pannukakkuja ja tuorepuristettuja mehuja.

Paikalle pääsee kävellen keskustasta tai raitiovaunulla numero 2 Viru-keskuksen edestä, jolloin pysäkki perillä on Balti Jaam. Vieressä on myös tilava parkkipaikka.

Ravintola Kukeke, Telliskivi 57
 

Written by:

Meri Lindroth

Ota yhteyttä

Helsingin Uutiset - puheenaiheet

Iltamakasiini Twitterissa