Kesä tuli: Tallinnan pikalaivaliikenne alkoi yllättäin jo tänään

Meritie Tallinnaan vapautui jäistä.

Helsingin Uutiset arkisto

Tavallisesti liikenne alkaa vasta huhtikuun puolivälissä, mutta nyt jäät ovat lähteneet ja katamaraaniliikenne Helsingin ja Tallinnan välillä on alkanut.

Linda Linen johtaja Enn Rohula kertoo Viron Yleisradiolle, että liikenne alkaa aluksi Merilin-aluksella ja aikataulu tihenee, kun myös toinen laiva tulee liikkeelle.

Nyt lähdöt tapahtuvat Tallinnasta kello 8, 14 ja 18 sekä Helsingistä kello 10, 16 ja 20.

Liikenne käynnistyi kiirastorstaina. Halvimmillaan matkalippu maksaa 19 euroa ja päiväristeily 25 euroa.

Linda Line Expressi-laivat kuljettavat vuodessa noin 300 000 matkustajaa. Linda Line on liikennöinyt Tallinna-Helsinki -linjalla vuodesta 1997.

Tallinnasta laivat lähtevät lähes ydinkeskustasta eli osoitteesta Mere puiestee 20e, joka sijaitsee Tallinnan Patarein satamassa Linnahallin laiturissa. Alue on lähellä hipsterikaupunginosia.

Helsingissä laivat lähtevät niin ikään ydinkeskustasta eli Makasiiniterminaali, joka sijaistee Eteläsatamassa lähellä vanhaa kauppahallia ja kauppatoria.

Written by:

Sakari Nupponen

Ota yhteyttä

Lisää aiheesta

Linda Linen kausi on päättynyt – uusi alkaa jo maaliskuussa

Helsingin Uutiset - puheenaiheet

Iltamakasiini Twitterissa