Taas yksi suomalainen lehti lopettaa, tällä kertaa Virossa – Cosmopolitanin loru loppuu

Cosmopolitanin, "suomalaislehden", lorun loppu on ollut tänään tiistaina Virossa iso uutinen - tässä kuvassa on Delfin uutinen.

Tallinna24

Aikakauslehti Cosmopolitanin loru loppuu Virossa. Lehden viimeinen numero ilmestyy helmikuussa.

Cosmopolitania Virossa kustantava Ühinenud Ajakirjad, jonka omistaa suomalainen Otavamedia, haluaa keskittyä jatkossa muihin lehtiinsä, kuten Kotilääkärin ja Tekniikan Maailman virolaisversioihin.

Virolainen ei halua maksaa lehdistä.

Cosmopolitan on ilmestynyt Virossa vuodesta 2004. Sen viime vuodet ovat olleet muhkuraista pyllymäkeä, mikä on johtunut kohdeyleisön karkailusta muiden medioiden pariin ja ulkomaille.

Virossa jo 10 000:n levikki voi olla lehdelle riittävä, mutta Cosmo ei ole enää päässyt edes siihen.

Tyypillinen virolainen odottaa saavansa internetistä ilmaiseksi kaiken, kuten lehtien lisäksi tietokoneohjelmistot ja musiikin.

Nuorille ja nuoriksi itseään luuleville naisille ei jää Viroon Cosmon jälkeen yhtään omaa lehteä, mutta ei Virossa ilmesty myöskään ainuttakaan musiikkilehteä - tai laadukasta fiksumman väen aikakauslehteä.    

Tosin, onko sellaista Suomessakaan?

Written by:

Ota yhteyttä

Lisää aiheesta

Suomi ei vapauta rahapelien järjestämistä – Virossa pelilisenssi on 16 firmallaTallinnan suosituimmat karaokekappaleet top 5 – ”Itkuisia Suomi-jollotuksia?”

Helsingin Uutiset - puheenaiheet

Iltamakasiini Twitterissa