Mestarin jäähyväiset: Georg Otsin viimeinen esiintyminen – katso video

Georg Ots lienee yhä tunnetuin ja rakastetuin virolainen Suomessa.

Kuvakaappaus ETV:n ohjelmasta

Virolaislaulaja Georg Ots muistetaan ”Saarenmaan valssista” ja monista muista ikimuistoisista viisuistaan, mutta myös dramaattisesta elämästään sodan jälkeisessä Neuvosto-Virossa.

Hän oli supersuosittu sekä Neuvostoliitossa että Suomessa – ja on edelleenkin, 40 vuotta kuolemansa jälkeen.

Ots esiintyy videolla itsevarmasti.

Ots eli kuluttavan elämän ja kuoli syöpään kotikaupungissaan Tallinnassa 55-vuotiaana, syyskuussa vuonna 1975.

Hänen viimeinen julkinen esiintymisensä tapahtui saman vuoden tammikuussa Tallinnassa, kun hän lauloi pari kappaletta ”Viron Yleisradion” ETV:n ohjelmassa.

Nuo laulut olivat filmimusiikkia. Oheisella videolla Ots tulkitsee musiikkia elokuvasta ”Mies La Manchasta”.

Videolta voi nähdä ja kuulla, miten mestarin ääni on yhä ennallaan. Hän esiintyy ryhdikkäästi ison orkesterin edessä ja väläyttää pari hymyäkin.

Kuolettavasta sairaudesta vihjaavat vain mustat silmälasit.

 

Written by:

Ota yhteyttä

Lisää aiheesta

Arkistojen aarre vuodelta 1966: suomalaisjuoppoja heitetään putkaan Neuvosto-TallinnassaKatso Hannu Karpon kriittinen Tallinna-dokumentti vuodelta 1964! – ”Autiota, harmaata, likaista…”Arkistojen aarre: tällä videolla Anu Saagim vilauttaa "sitä"

Helsingin Uutiset - puheenaiheet

Iltamakasiini Twitterissa